Muutama sana avioliitosta

"Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen

voi tehdä jotakin; ja jos jokainen tekee jotakin,

tulee kaikki tehdyksi"

Ihana päivän aforismi, mutta samalla niiiiiin totta.

Niin se vain menee, kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta voi tehdä jotakin. Minä itse niin suurena perfektionistina koen suurta harmia silloin kun tiedän, että pitäisi tehdä jotakin, enkä vain tee. Stressi ei alkuunkaan koostu siitä, mitä teen vaan siitä, mitä olen jättänyt tekemättä. Tämä blogi on yksi sellainen, minkä unohdan usein, kunnes joku ketä tekstejäni lukaisee muistuttaa minua tämän olemassa olosta.

Minun on kai kerrotava myös hieman elämäntapamuutoksestani, josta olen tänne kirjoittanut. Totisen elämäntapamuutoksen teinkin, pääni sisällä. Olen oppinut itsestäni tämän vuoden aikana aivan valtavasti.Olen löytänyt osan paikkaa urheilijana, joka ei tervettä päivää nää. Olen myös saanut lautasmalliini oikeita asioita ja osaan kunnioittaa terveellisiä elämäntapoja. Olen myös oppinut sen, että itseltään ei voi vaatia liikaa. Jos on yrittänyt parhaansa, sen on riitettävä. Minulle loukkaantuminen lajissa vei kaiken motivaation pitkäksi ajaksi. Totaallisesti. Pysäyttävästä ja kokonaan, mutta pääasia on se, että olen taas ruodussa. Palanneena samoille tavoille kuin ennen loukkaantumista. Sehän on pääasia. Se siitä!

Haluaisin kirjoittaa muutaman sanan avioliitosta. Wikipedian antama määritelmä avioiliitolle on: Avioliitto on määrämuodoin vahvistettu kahden ihmisen välisen tiiviin yhteiselämän muoto. No niinpäs onkin!

Henkilökohtaisesti en tiedä avioliitosta vielä mitään. Olen vain nähnyt ja kuullut, aistinut ja havainnut. Ensimäisenä avioliitosta minulle tulee mieleen lupaus. Kihlaushan on lupaus avioliitolle. Miksi lupaus? No tänä päivänä lupauksen merkitys on varmasti heikentynyt, mutta ennenhän se oli tyttärien perheille merkki siitä, että lapsi muuttaa pois kotoa ja hänen tulevaisuutensa on "taattu". Taattu sekä hyvässä, että pahassa.

Itse kihlautusin 2010 ja sain tällöin lupauksen avioliitosta. Mikäli kaikista naisista ennen vanhaan on tuntunut samalta kuin minusta silloin niin avioliitto on melko huono keksintö. Minä nimittäin pelkäsin. Pelkäsin niin, etten saanut sanaa suustani vasta kun muutaman viikon päästä, kun äitini takoi järkeä päähäni. Nyt kun asiaa ajattelee reilun kolmen vuoden jälkeen, niin onneksi, onneksi menin. Onneksi en kuunnellut ymäröiviä ihmisiä teinikihloista ja pelleilystä.

Olen saanut viettää avopuolisoni kanssa aikaa vuodesta 2007, reilu kuusi vuotta. Hänen sanoin, en ole katunut päivääkään. 

Nyt saan vihdoin sanoa, että lupaus nyt lunastetaan. Me mennään NAIMISIIN! 

"Ylin riemuni oot, mitä toivoisin,

sä kun istut mun rinnallain.

Olet kaikkeni, aarteeni kallehin.

Olet onneni, unelmain."

Romanssi

Itselläni ei kuitenkaan ole sellainen olo, että elämäni on nyt taattu hyvässä ja pahassa. Itsestäni tuntuu, että näin tämän pitikin mennä.

Olen tavannut Waltterin ollessani 11 vuotias. Olin muuttanut juuri maalle ja pulpetillani oli lappu: Alax olee Karoliina t. Wade. Lapun lisäksi pöydälläni oli kastemato. Minä määrätietoisesti sanoin, että vie tuo mato pois ja nimeni on Sanni. Kylmän viileästi jätin tämän onnettoman maalaisen kastematopojan oman onnensa nojaan. Kuitenkin muutaman kuukauden päästä tästä pojasta tuli mun poikakaveri. Mä aloin olee. En mä voinut muuta, se oli niiiiin söpö ja sitten sillä oli vielä sininen laskettelupuku. Sininen, sporttinen aaah.. 

Meidän historia ei kyllä jatkunut ihan saumattomasti sen jälkeen. Seuraavina viitenä vuotena olimme kyllä samassa koulussa, mutta ei lainkaan samassa koulussa. En edes muista huomanneeni koko poikaa. Hän kuitenkin muistaa punaiset vilkahtaneet pikkuhousuni ja muistaa vaihtuvan hiustyylini. Kamala minä, minä en muista mitään. Olisi kannattanut ostaa sininen takki.

Yhtenä elokuisena iltana kuitenkin sain mopokyydin tältä pojalta, mikä tosin päättyi siihen, kun poliisisetä kysyi Waltterilta, että mihin se kypärätön tyttö täältä takatarakalta juoksi. NO pää kolmantena jalkana karkuun tietysti. En minä ollut koskaan rikkonut lakia. Illan päätyttyä kuitenkin päätin antaa suukon kiitokseksi tästä kyydistä. Onneksi annoinkin. Nyt siitä hölmöstä mopopojasta tulee aviomieheni. Jos joku olisi silloin sanonut minulle, että tosta tulee 8 vuoden päästä sun aviomies, niin olisin kyllä nauranut.

Ei ehkä ihan turhaa meidän kappaleeksi ole muodostunut Vuosisadan rakkaustarina. 

Muistan yhä edelleen paidan, joka Waltterilla oli päällä ensimäistä kertaa kun hän oli meillä. Niken urheilullinen t-paita. Se oli se paita..

Oi miten syventysinkään tunnelmaan.. Taidankin soittaa tulevalle aviomiehelleni, että rakastan sinua.

2008

Sanni