Heippa, tätä blogia on kirjoitettu viimeksi noin kaksi vuotta sitten. Olen silloin kirjoittanut aforismien ympäröimänä raskaudestani.
Voisin tiivistää näin alkuun tekstini uuteen elämänohjeeseeni, mottooni, monen synkän hetken pelastukseen:
Nämä kaksi vuotta, ovat olleet lyhyen elämäni opettavimmat ajat. Olen oppinut itsestäni ja tästä maailmasta nopeassa ajassa paljon.
Nyt voin jo huokaista, onneksi.
Jotta voisin avata kaikki hetkien solmut, tarvitsisin siihen paljon aikaa. Sen aikana menisi monta naurun hetkeä ja monta kyyneltä. Haluan kuitenkin raottaa hieman ovea omaan myrskyyni.
Kuumana elokuisena päivänä 12.8.2014 minun elämäni muuttui kahdella pienellä ihmisellä.Pojilla oli kova kiire tähän maailmaan. Me saatiin kaksi täysin tervettä ja energistä poikaa. Kaikki se odotusajan tuska oli takana, kaikki ne yöt kun mietin ja kelasin päässäni sanaa RISKIRASKAUS.
Meitä kaiken vauvahumun seassa hieman koeteltiin koliikilla,joka meidän perheessä oli kahden pojan 5 kk kestävä koettelemus. Valehtelisin jos sanoisin muistavani siitä ajasta jotain, onneksi on kuvia.
Valehtelisin myös jos sanoisin muistavani poikien ensimäisestä vuodesta jotakin, muistan toki paljonkin, mutta kovaa vauhtia tässä ollaan menty. Onneksi pojat ovat syntymästään asti olleet iloisia, mikä onkaan palkitsevampaa kuin tyytyväinen ja onnellinen lapsi.
Keväällä 2015 Pääsiäisen aikoihin otin itseäni niskasta kiinni ja raahasin itseni Auran Sun Salille, Kunnon alku porukkaan. Siinä porukassa kukin omilla taustoillaan päästiin kokeilemaan omia rajojamme.
Jokainen meistä asetti viisi tavoitetta kurssille, omat tavoitteeni liittyi itsekuriin ja painoon. Viides kohta minulla oli PAINA SANNI 65 kg ja pysy siinä. Rehellisyyden nimissä minä en itse uskonut siihen, joten kaksi aikaisempaakin tavoitetta olivat painoja. En minä sitä kyllä ääneen sanonut, eihän parane koskaan lähteä tavoittelemaan jotain mihin ei edes itse usko, mutta kuulosti se ihmediettien kokeilijalle jopa vähän liian hyvältä ollakseen totta. Sehän olisi 25 kg pudotus.
Tämä projektini eteni hyvin, kurssiin kuului myös ravintovalmennusta, liikkunuthan olin aina aikaisemminkin. Mieskuntoon Teemu laittoi ruokailuni ja uskomukseni oikein syömisestä aivan uudelle tasolle. Kyllä minä häntä kyseenalaistin satoja kertoja, välillä vieläkin, mutta hänen avullaan ymmärsin ja oivalsin monen monta ravintoasiaa uudelleen.
Kesä 2015 koetteli minua kuitenkin muutenkin kuin ruokavaliossa. Yhtenä iltana tajuan perheeni hajonneen. Olin tässä kaikessa sumussa kadottanut täysin yhteyden kumppaniini ja se valkeni minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Mieheni auto ei tullutkaan enää kotiin vaan se parkeerattiin jonkun toisen pihaan, se oli kylmää kyytiä. Miten jotain asioita pitikin niin itsestäänselvänä.
Nyt kun katson asiaa hieman kauempaa, ymmärrän monia asioita. Monia asiota, jotka olisi tullut huomata jo kauan sitten.
Onnekseni olin saanut kerättyä entuudestaan huonolle itsetunnolle hieman korotusta keväällä alkaneella projektillani.
Kesän tapahtumista huolimatta elämäntapamuutokseni jatkui läpi kesän ja syksyyn. Syksyllä jo uskalasin ääneen sanoa, että tästä on tullut minulle kyllä jo elämäntapa. Silti joka ikinen päivä harjottelen sitä uudestaan ja uudestaan. Nyt kuitenkin kaikki ratkasut tulevat jo vähän itsestään.
Syksyllä siinä sitten oltiin, tuli aamu kun painoni oli 65 kg. Kaiken myllerryksen keskellä tajusin menneeni sinne minne pitikin. Koko ajan meno myrskyn keskellä oli kuitenkin oikeaan suuntaan. Haluaisin sinulle, joka mietit syitä ja perusteluja. Keksit syitä ja syille syitä. Ei niitä ole.
Itse olen kahden 1,5 vuotiaan vilkkaan pojan äiti ja arkeani täyttää myös oma yritykseni. Viikkoni täyttyy heittämällä, mutta se on vain meistä jokaisesta itsestä kiinni, mitkä asiat siellä kalenterissa on tärkeitä. Minun kalenterissani lukee lähes joka viikko nämä samat asiat, POJAT, TYÖT, YSTÄVÄT ja SALI.
Ilman niitä asioita, ei olisi tälläistä Sannia, mikä nyt on. Kaiken tämän myrskyn keskellä lapset ja ystävät ovat pitäneet minut järjissään. Ei sellaisia sanoja ole, joita vanhempani, siskoni ja ystäväni tarvitsisivat. Eikä ole kantavampaa voimaa, mitä lapset antavat. Silti niiden lisäksi, olen ikuisesti kiitollinen itselleni, että keväällä väsymyksessä raahasin itseni salille. Sillä, jos nyt olisin siinä kunnossa kun olin silloin, sillä jaksamistasolla ja sillä ruokavaliolla. Oh, oi voi... En edes halua tietää millaisessa kunnossa olisin.
Tällä hetkellä minulla on viisi uutta tavoitetta, joista yksi liittyy myös painoon, mutta suurin tavoitteeni on tällä hetkellä pitää pipon vähemmän kireällä ja nauttia jokaisesta hetkestä, mitä mulla on.
Tämän elämän voi ottaa juuri niin kuin itse sen haluaa. Kyllä minäkin voisin katkeroitua ja jäädä itsesääliini odottamaan parempaa huomista, tai sitten voisin tehdä tästä päivästä sen paremman tämän päivän. Valehtelisin taas jos sanoisin, etten ole lainkaan surullinen tai katkera koskaan. Olenhan minä, kaikki me ollaan joskus. Toivottavasti myös sinulla on turvaverkosto, joka sinut heittää ylös siinä kohtaa.
Itse en halua saarnata kellekkään ruokavaliosta, enkä painonpudotuksesta. Ne ovat olleet itselleni toivottuja sivutuotteita. Se, miten olen saanut henkisesti kasvaa ihmisenä ja se miten tietyjä asioita osaa katsoa eri tavoin. Se on vielä suurempaa.
En sano, että jokaisen elämäntapamuutos tulee olemaan koko pakettia sotkeva juttu. Sen käsityksen haluan kyllä rikkoa, että muutos, oli se sitten missä hyvänsä, se vaatii urhauksia, verta hikeä ja kyyneliä.
Kaikki muutos ei näy kuvissa, mutta jotain on ulkoisestikkin näytettävissä.
Suunta ylöspäin, ruokavalio ravintovalmentajani kanssa tiukkana ja kovaa treeniä.
Hylätty rakastaja sanoi: "Poltin näppini jo kerran. Nyt en rakastu enää ikinä."
Mestari sanoi: "Olet kuin kissa, joka poltti itsensä istuttuaan liedelle ja kieltäytyi siitä lähtien istumasta."
Kalleinta, mitä eläessäsi kulutat, on AIKA. Älä tuhlaa enää sekuntiakaan murehtimiseen.
-Jonathan Galente ja Desmond Towey
-Sanni <3
