Elämäni myrskyt

Heippa, tätä blogia on kirjoitettu viimeksi noin kaksi vuotta sitten. Olen silloin kirjoittanut aforismien ympäröimänä raskaudestani.

Voisin tiivistää näin alkuun tekstini uuteen elämänohjeeseeni, mottooni, monen synkän hetken pelastukseen:

Nämä kaksi vuotta, ovat olleet lyhyen elämäni opettavimmat ajat. Olen oppinut itsestäni ja tästä maailmasta nopeassa ajassa paljon.

Nyt voin jo huokaista, onneksi.

Jotta voisin avata kaikki hetkien solmut, tarvitsisin siihen paljon aikaa. Sen aikana menisi monta naurun hetkeä ja monta kyyneltä. Haluan kuitenkin raottaa hieman ovea omaan myrskyyni.

Kuumana elokuisena päivänä 12.8.2014 minun elämäni muuttui kahdella pienellä ihmisellä.Pojilla oli kova kiire tähän maailmaan. Me saatiin kaksi täysin tervettä ja energistä poikaa. Kaikki se odotusajan tuska oli takana, kaikki ne yöt kun mietin ja kelasin päässäni sanaa RISKIRASKAUS. 

Meitä kaiken vauvahumun seassa hieman koeteltiin koliikilla,joka meidän perheessä oli kahden pojan 5 kk kestävä koettelemus. Valehtelisin jos sanoisin muistavani siitä ajasta jotain, onneksi on kuvia. 

Valehtelisin myös jos sanoisin muistavani poikien ensimäisestä vuodesta jotakin, muistan toki paljonkin, mutta kovaa vauhtia tässä ollaan menty. Onneksi pojat ovat syntymästään asti olleet iloisia, mikä onkaan palkitsevampaa kuin tyytyväinen ja onnellinen lapsi. 

Keväällä 2015 Pääsiäisen aikoihin otin itseäni niskasta kiinni ja raahasin itseni Auran Sun Salille, Kunnon alku porukkaan. Siinä porukassa kukin omilla taustoillaan päästiin kokeilemaan omia rajojamme. 

Jokainen meistä asetti viisi tavoitetta kurssille, omat tavoitteeni liittyi itsekuriin ja painoon. Viides kohta minulla oli PAINA SANNI 65 kg ja pysy siinä. Rehellisyyden nimissä minä en itse uskonut siihen, joten kaksi aikaisempaakin tavoitetta olivat painoja. En minä sitä kyllä ääneen sanonut, eihän parane koskaan lähteä tavoittelemaan jotain mihin ei edes itse usko, mutta kuulosti se ihmediettien kokeilijalle jopa vähän liian hyvältä ollakseen totta. Sehän olisi 25 kg pudotus.

Tämä projektini eteni hyvin, kurssiin kuului myös ravintovalmennusta, liikkunuthan olin aina aikaisemminkin. Mieskuntoon Teemu laittoi ruokailuni ja uskomukseni oikein syömisestä aivan uudelle tasolle. Kyllä minä häntä kyseenalaistin satoja kertoja, välillä vieläkin, mutta hänen avullaan ymmärsin ja oivalsin monen monta ravintoasiaa uudelleen. 

Kesä 2015 koetteli minua kuitenkin muutenkin kuin ruokavaliossa. Yhtenä iltana tajuan perheeni hajonneen. Olin tässä kaikessa sumussa kadottanut täysin yhteyden kumppaniini ja se valkeni minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Mieheni auto ei tullutkaan enää kotiin vaan se parkeerattiin jonkun toisen pihaan, se oli kylmää kyytiä. Miten jotain asioita pitikin niin itsestäänselvänä. 

Nyt kun katson asiaa hieman kauempaa, ymmärrän monia asioita. Monia asiota, jotka olisi tullut huomata jo kauan sitten. 

Onnekseni olin saanut kerättyä entuudestaan huonolle itsetunnolle hieman korotusta keväällä alkaneella projektillani. 

Kesän tapahtumista huolimatta elämäntapamuutokseni jatkui läpi kesän ja syksyyn. Syksyllä jo uskalasin ääneen sanoa, että tästä on tullut minulle kyllä jo elämäntapa. Silti joka ikinen päivä harjottelen sitä uudestaan ja uudestaan. Nyt kuitenkin kaikki ratkasut tulevat jo vähän itsestään.

Syksyllä siinä sitten oltiin, tuli aamu kun painoni oli 65 kg. Kaiken myllerryksen keskellä tajusin menneeni sinne minne pitikin. Koko ajan meno myrskyn keskellä oli kuitenkin oikeaan suuntaan. Haluaisin sinulle, joka mietit syitä ja perusteluja. Keksit syitä ja syille syitä. Ei niitä ole. 

Itse olen kahden 1,5 vuotiaan vilkkaan pojan äiti ja arkeani täyttää myös oma yritykseni. Viikkoni täyttyy heittämällä, mutta se on vain meistä jokaisesta itsestä kiinni, mitkä asiat siellä kalenterissa on tärkeitä. Minun kalenterissani lukee lähes joka viikko nämä samat asiat, POJAT, TYÖT, YSTÄVÄT ja SALI. 

Ilman niitä asioita, ei olisi tälläistä Sannia, mikä nyt on. Kaiken tämän myrskyn keskellä lapset ja ystävät ovat pitäneet minut järjissään. Ei sellaisia sanoja ole, joita vanhempani, siskoni ja ystäväni tarvitsisivat. Eikä ole kantavampaa voimaa, mitä lapset antavat. Silti niiden lisäksi, olen ikuisesti kiitollinen itselleni, että keväällä väsymyksessä raahasin itseni salille. Sillä, jos nyt olisin siinä kunnossa kun olin silloin, sillä jaksamistasolla ja sillä ruokavaliolla. Oh, oi voi... En edes halua tietää millaisessa kunnossa olisin. 

Tällä hetkellä minulla on viisi uutta tavoitetta, joista yksi liittyy myös painoon, mutta suurin tavoitteeni on tällä hetkellä pitää pipon vähemmän kireällä ja nauttia jokaisesta hetkestä, mitä mulla on. 

Tämän elämän voi ottaa juuri niin kuin itse sen haluaa. Kyllä minäkin voisin katkeroitua ja jäädä itsesääliini odottamaan parempaa huomista, tai sitten voisin tehdä tästä päivästä sen paremman tämän päivän. Valehtelisin taas jos sanoisin, etten ole lainkaan surullinen tai katkera koskaan. Olenhan minä, kaikki me ollaan joskus. Toivottavasti myös sinulla on turvaverkosto, joka sinut heittää ylös siinä kohtaa. 

Itse en halua saarnata kellekkään ruokavaliosta, enkä painonpudotuksesta. Ne ovat olleet itselleni toivottuja sivutuotteita. Se, miten olen saanut henkisesti kasvaa ihmisenä ja se miten tietyjä asioita osaa katsoa eri tavoin. Se on vielä suurempaa. 

En sano, että jokaisen elämäntapamuutos tulee olemaan koko pakettia sotkeva juttu. Sen käsityksen haluan kyllä rikkoa, että muutos, oli se sitten missä hyvänsä, se vaatii urhauksia, verta hikeä ja kyyneliä. 

Kaikki muutos ei näy kuvissa, mutta jotain on ulkoisestikkin näytettävissä.

Suunta ylöspäin, ruokavalio ravintovalmentajani kanssa tiukkana ja kovaa treeniä.

Hylätty rakastaja sanoi: "Poltin näppini jo kerran. Nyt en rakastu enää ikinä." 

Mestari sanoi: "Olet kuin kissa, joka poltti itsensä istuttuaan liedelle ja kieltäytyi siitä lähtien istumasta." 

Kalleinta, mitä eläessäsi kulutat, on AIKA. Älä tuhlaa enää sekuntiakaan murehtimiseen.

-Jonathan Galente ja Desmond Towey

-Sanni <3

Mymmelin mietteitä

Onpas siitä vierähtänyt aikaa kun olen viimeksi raapustanut jotain. Syyskuun alusta tähän päivään mahtuu paljon! Kaikkia niitä kokemuksia ja asioita, joita olen lyhyeen aikaan kokenut ei kannata muistellakkaan. Aika haavat parantaa ja se mikä ei tapa niin se vahvistaa ja mitä näitä nyt oli. 

Vaikken kaikkia sanontoja allekirjoitakkaan niin olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikella tapahtuneella on tarkotuksensa. 

Uskoisin, että nyt jos koskaan minusta on tullut iso tyttö. Pelottavaa ja samalla niin todella vapauttavaa. En oikein osaa sanoa onko se tämä tuleva äitiys, läheisen ihmisen menettäminen, vaimoksi tuleminen, ikä, yritys, tai joku muu. Vai onko se näiden asioiden summa. Onneksi sitä ei kai tarvitsekkaan tietää.

Isoksi tytöksi kasvaminen on tuonut minulle elämään monia uusia näkökulmia, haasteita, vapauksia ja myös murheita. 

4

Tämä lausahdus muumeista on minusta hyvä. Se oli niin hyvä ja kuvaava, että jaoin sen pikkusiskoni facebook-sivulla. Näin isosiskon roolissa mietin siskoani päivittäin. Luotan ja tiedän, että hän pärjää, tottakai hän pärjää onhan hän saanut hyvän koulutuksen ;) Ei vain, tosissaan siis tiedän hänen pärjäävän. Siltikin siskona kannan hänestä huolta jokainen päivä. Niinkuin Mymmelikin tuossa tokaisee, että kyllä hän tietää myyn pärjäävän, mutta pärjääkö muut myylle. Itse en pelkää sitä, etteikö kanssaihmiset pärjäisi siskolleni, osa ei varmasti ainakaan sanallisesti. Varmasti osaa jää suu auki hiljaiseksi ja miettii mielessään, että perkele. Tiedän sen, koska minäkin jään välillä.. 

Siskon ollessa kuusi vuotta nuorempi niin sitä huomaa oman kasvunsa. Hänen ollessa tietyssä kohtaa elämää tiettyjen haasteiden kohdalla, niin sitä huomaa itse olevansa jo niistä selvinnyt. Osaa jo antaa jonkinlaisen kuvan siitä, miten voisi toimia ja miten ei ehkä kannattaisi. Sitä taitoahan äitini käyttää päivittäin. Hän omalla elämänkokemuksellaan osaa neuvoa minua jo niin paljon pidemältä ajalta. Eli uskallan luottaa siihen, että minäkin osaan auttaa omia lapsiani. 

Tärkeintä elämässä ei ole se, että näemme sen mitä on jossakin kaukana, 

vaan se, että teemme sen mikä on suoraan edessä.
- T. Carlyle-

Vähän aihetta vaihtaen halusin tuoda tämän aforismin juuri tähän päivään. Sivusin aikaisemmin hieman mennyttä aikaa, joka on ollut minulle kasvattavaa aikaa. Liian usein huomaan itse syyllistyväni siihen, että tavoittelen asioita todella pitkällä kaavalla ja haaveeni ylettyy kauas kauas,mahdollisimman kauas. On joskus erittäin vaikea nähdä lähelle ja  nauttia siitä mitä tapahtuu juuri nyt. 

Itselläni on eräs ystävä, joka muistuttaa minulle aina siitä, miten me murehditaan sitä asiaa vasta sitten jos sellainen tapahtuu. Hän muistuttaa myös aina siitä, että sitten me selvitään siitä. Tavalla tai toisella. Haluaisin uskoa, että tämä ystäväni uskaltaa todella itse elää niin sanotusti kuin opettaa. Miten hieno taito se olisikaan. Tämä tapaus taitaa kyllä olla niin hullu, että kyllä se vaan tosiaan täysillä nauttii siitä mitä on nyt, edes miettimättä juuri sitä mitä on huomenna. 

Opin sen vielä. Tai olenhan mä hiukan jo oppinutkin. Vannotin itselleni ja miehelleni, ettemme kerro raskaudesta muille. Ihan muutamille ihmisille. Halusin kai jotenkin suojella itseäni siltä kaikelta mitä voisi tapahtua, voisi käydä, voisi tulla sanotuksi.. Nyt raskauden puolessa välissä uskalsimme tai uskalsin avoimesti nauttia tästä. Mikä onkaan parempaa kuin se, etten tässä kohtaan ymmärtänyt liian myöhään, että tästähän voi myös nauttia.

Nyt kun olen päättänyt aktivoitua taas blogini kirjoittamiseen niin ajattelin tuoda myös pienen osan raskautta ja kaksosten odottamista teksteihini. 

Hauskaa pääsiäistä mulle ja teille!

-Sanni

10 ikävää tosiasiaa

Mitä vähemmän välität siitä, mitä muut ajattelevat, sitä paremmaksi elämäsi tulee muuttumaan.

- Elämä on/ Kimmo

Kauniit sanat ja erittäin helppo kirjoittaa. Aivan kuten, ihmisen on syötävä terveellisesti ja tupakka tappaa. NIIN helppo sanoa, mutta työ on tehtävä vain päänsisällä.

Itse huomaan joskus jopa eläväni niin, että mietin aina mitä joku tai jokin tai jotkut ajattelevat jos toimin niin tai näin. Miten ne suhtautuvat minuun sen jälkeen, entä jos, entä jos?? Äitini lupaa aina, että iän myötä se siitä. Jonain päivänä huomaat, ettet piittaa enää yhtään. Äitikin vain sanoo, tiedän sen. Sisimmissäni tunnen myös äitini ja uskon, että se on lähes meille kaikille vähän sama ongelma. MIKSI? Me ihmisethän ne paineet luodaan, yhteiskunta. On toimittava tiettyjen raamien mukaan. Onko?

Erään ystäväni äiti on tässä asiassa kerrassaan mestari. Hänen kohdallaan todella uskon siihen, että voi oikeasti elää hyvää ja nautinnollista elämää välittämättä muiden mielipiteistä. Rantakuntokin on aina hyvä niin kauan kun hänet luokitellaan valaaksi. Mahtavaa, kadehdittavaa.

Itse poljen todella suurta ristiriitaa siinä, että toisaalta olen todella vahva ja määrätietoinen ja kuitenkin mietin, että makkara täällä, makkara tuolla ja miten nyt elämäni järjestän, että se olisi "normaalin" kaavan mukainen.

Nyt kun olen saanut jo elämäntapojani muuttumaan, olisi ehkä aika muuttaa minäkuvaa. Oppia olemaan välittämättä. Kuitenkaan ihmiset tuskin piittaavat, yleisemmin se on ongelma vain omassa päässä.


Eräs nettisivu on koonut 10 tosiasiaa, joiden hyväksymisestä on hyötyä

1. Aina löytyy niitä, jotka eivät pidä sinusta

- totta, onneksi

2. Et voi muuttaa menneisyyttäsi

- ehkä siitä on vain otettava opiksi

3.Jollakulla tulee aina olemaan enemmän kuin sinulla

- hyvä sekin

4. Et pysty konrolloimaan kaikkea

- Vaikeeta, tosi vaikeeta. 

5. Tulet epäonnistumaan aina välillä

- ei se haittaa, pääasia, että yrittää uudelleen. Kaatuminenkin on hidasta eteenpäinmenoa.

6. Sadepäiviä tulee aina

- kyyneleet puhdistaa

7. Olet ainoa ihminen, joka on vastuussa onnellisuudestasi

- WAU, mutta tottahan se on. 

8. Et tule koskaan olemaan 100% valmis johonkin uuteen

- varaa epäröintiin siis on

9. Saat elämältä vain sitä mitä annat muillekkin

- vihainen ihminen saa vihaisia ihmisiä, surullinen surullisia ja iloinen iloisia. Ympäröivät ihmiset ovat siis myös itsestä kiinni

10. Nopeita ja helppoja ratkaisuja ei ole

- ojan kautta siis on välillä käytävä


Erittäin hyvät ohjeet tulevaan. 

Toivottavasti tänään ei ole kuvan mukainen päivä ystävät, NYT ON PERJANTAI!












Sanni

Muutama sana avioliitosta

"Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen

voi tehdä jotakin; ja jos jokainen tekee jotakin,

tulee kaikki tehdyksi"

Ihana päivän aforismi, mutta samalla niiiiiin totta.

Niin se vain menee, kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta voi tehdä jotakin. Minä itse niin suurena perfektionistina koen suurta harmia silloin kun tiedän, että pitäisi tehdä jotakin, enkä vain tee. Stressi ei alkuunkaan koostu siitä, mitä teen vaan siitä, mitä olen jättänyt tekemättä. Tämä blogi on yksi sellainen, minkä unohdan usein, kunnes joku ketä tekstejäni lukaisee muistuttaa minua tämän olemassa olosta.

Minun on kai kerrotava myös hieman elämäntapamuutoksestani, josta olen tänne kirjoittanut. Totisen elämäntapamuutoksen teinkin, pääni sisällä. Olen oppinut itsestäni tämän vuoden aikana aivan valtavasti.Olen löytänyt osan paikkaa urheilijana, joka ei tervettä päivää nää. Olen myös saanut lautasmalliini oikeita asioita ja osaan kunnioittaa terveellisiä elämäntapoja. Olen myös oppinut sen, että itseltään ei voi vaatia liikaa. Jos on yrittänyt parhaansa, sen on riitettävä. Minulle loukkaantuminen lajissa vei kaiken motivaation pitkäksi ajaksi. Totaallisesti. Pysäyttävästä ja kokonaan, mutta pääasia on se, että olen taas ruodussa. Palanneena samoille tavoille kuin ennen loukkaantumista. Sehän on pääasia. Se siitä!

Haluaisin kirjoittaa muutaman sanan avioliitosta. Wikipedian antama määritelmä avioiliitolle on: Avioliitto on määrämuodoin vahvistettu kahden ihmisen välisen tiiviin yhteiselämän muoto. No niinpäs onkin!

Henkilökohtaisesti en tiedä avioliitosta vielä mitään. Olen vain nähnyt ja kuullut, aistinut ja havainnut. Ensimäisenä avioliitosta minulle tulee mieleen lupaus. Kihlaushan on lupaus avioliitolle. Miksi lupaus? No tänä päivänä lupauksen merkitys on varmasti heikentynyt, mutta ennenhän se oli tyttärien perheille merkki siitä, että lapsi muuttaa pois kotoa ja hänen tulevaisuutensa on "taattu". Taattu sekä hyvässä, että pahassa.

Itse kihlautusin 2010 ja sain tällöin lupauksen avioliitosta. Mikäli kaikista naisista ennen vanhaan on tuntunut samalta kuin minusta silloin niin avioliitto on melko huono keksintö. Minä nimittäin pelkäsin. Pelkäsin niin, etten saanut sanaa suustani vasta kun muutaman viikon päästä, kun äitini takoi järkeä päähäni. Nyt kun asiaa ajattelee reilun kolmen vuoden jälkeen, niin onneksi, onneksi menin. Onneksi en kuunnellut ymäröiviä ihmisiä teinikihloista ja pelleilystä.

Olen saanut viettää avopuolisoni kanssa aikaa vuodesta 2007, reilu kuusi vuotta. Hänen sanoin, en ole katunut päivääkään. 

Nyt saan vihdoin sanoa, että lupaus nyt lunastetaan. Me mennään NAIMISIIN! 

"Ylin riemuni oot, mitä toivoisin,

sä kun istut mun rinnallain.

Olet kaikkeni, aarteeni kallehin.

Olet onneni, unelmain."

Romanssi

Itselläni ei kuitenkaan ole sellainen olo, että elämäni on nyt taattu hyvässä ja pahassa. Itsestäni tuntuu, että näin tämän pitikin mennä.

Olen tavannut Waltterin ollessani 11 vuotias. Olin muuttanut juuri maalle ja pulpetillani oli lappu: Alax olee Karoliina t. Wade. Lapun lisäksi pöydälläni oli kastemato. Minä määrätietoisesti sanoin, että vie tuo mato pois ja nimeni on Sanni. Kylmän viileästi jätin tämän onnettoman maalaisen kastematopojan oman onnensa nojaan. Kuitenkin muutaman kuukauden päästä tästä pojasta tuli mun poikakaveri. Mä aloin olee. En mä voinut muuta, se oli niiiiin söpö ja sitten sillä oli vielä sininen laskettelupuku. Sininen, sporttinen aaah.. 

Meidän historia ei kyllä jatkunut ihan saumattomasti sen jälkeen. Seuraavina viitenä vuotena olimme kyllä samassa koulussa, mutta ei lainkaan samassa koulussa. En edes muista huomanneeni koko poikaa. Hän kuitenkin muistaa punaiset vilkahtaneet pikkuhousuni ja muistaa vaihtuvan hiustyylini. Kamala minä, minä en muista mitään. Olisi kannattanut ostaa sininen takki.

Yhtenä elokuisena iltana kuitenkin sain mopokyydin tältä pojalta, mikä tosin päättyi siihen, kun poliisisetä kysyi Waltterilta, että mihin se kypärätön tyttö täältä takatarakalta juoksi. NO pää kolmantena jalkana karkuun tietysti. En minä ollut koskaan rikkonut lakia. Illan päätyttyä kuitenkin päätin antaa suukon kiitokseksi tästä kyydistä. Onneksi annoinkin. Nyt siitä hölmöstä mopopojasta tulee aviomieheni. Jos joku olisi silloin sanonut minulle, että tosta tulee 8 vuoden päästä sun aviomies, niin olisin kyllä nauranut.

Ei ehkä ihan turhaa meidän kappaleeksi ole muodostunut Vuosisadan rakkaustarina. 

Muistan yhä edelleen paidan, joka Waltterilla oli päällä ensimäistä kertaa kun hän oli meillä. Niken urheilullinen t-paita. Se oli se paita..

Oi miten syventysinkään tunnelmaan.. Taidankin soittaa tulevalle aviomiehelleni, että rakastan sinua.

2008

Sanni

Kun suunnitelmat eivät pidäkkään!

Nyt on monta rautaa tulessa, todella.. Selän kanssa tuleet takapakit on mahdollisesti ehkä TOIVOTTAVASTI vihdoin ohi ja huominen on salipäivä!! Ah miten olenkaan ollut turhautunut ja väsynyt.
Monta rautaa on tulessa myös työrintamalla, uus työpaikka on tuonut perhosia vatsaan oikein olan takaa. Jokainen uusi asiakas saa kädet hikoamaan ja perhoset jylläämään vatsassa, se on taas sitä epäonnistumisen pelkoa ja onnistumisen riemua, siitähän tämä elämä pitkälti koostuu.

Kolmen viikon sairastelun ja ahdistumisen jälkeen, en pelännyt mitään niin paljon kuin vaakaa. Sinne vaan hyppäsin aamulla, enkä onnekseni kovin paljon epäonnistunut. Samoilla lukemilla mennään noin suurinpiirtein kuin ennenkin loukkaantumista. En mitään suurta pudotusta voinut odottaakkaan. Haluan vaan takaisin liikkumaan sitä energiaa ei korvaa mikään!!

Toimii hyvänä taustakuvana!

Olen ollut koko pienen ikäni itselleni todella ankara,en halua epäonnistua, vaikka tiedän, että näin vaan joskus käy. Olen kuitenkin haasteiden ja epäonnistumisten ja onnistumistenkin kautta hiljalleen kovettunut: olen jo valmis ottamaan kritiikkiä (ainakin hiukan) :D, uskallan epäonnistua (ainakin hiukan) ja olen oppinut nöyryyttä ja pyytämään anteeksi. Toki niissä tarvitsen yhä edelleen oppia. Yhtä asiaa haluaisin vain oppia lisää, haluaisin ymmärtää sen, että kaikkia ei voi miellyttää, ei pidä eikä voi, kaikki ei pidä minusta,enkä minä voi pitää kaikista. Olen elämässäni tavannut ihmisen, jolta opin varmasti kantapäänkautta juurikin tätä. Hän sanoi minulle: Sanni, sä et vaan voi miellyttää kaikkia, sä et vaan voi. Hän lupasi myös, että opin sen vielä joskus. Luotan siihen.

Havahduin eilen myös hetkeksi miettimään elämääni:

Sain kerran aivan mahtavan tilaisuuden ja paikan tutustua ihmisiin ympäri Suomea. Vaikkei minusta tullutkaan sosionomia, sain sieltäkin aivan upeita muistoja. Mietin siellä olleita ihmisiä ja niitä keskusteluja usein. Voi kuinka tietäisittekään miten teitä kaipaan. Miettiessäni teitä, minua aina hymyilyttää!

En siltikään kadu hetkeäkään sitä tilannetta mikä minulla on nyt! Tämä hetki, harrastus, avoin tulevaisuus, uudet haasteet, ELÄMÄNTAPAMUUTOS, kaikki!

Yhtenä päivänä töiden jälkeen havahduin, että olin noin 1,5 h puhunut liikunnan tärkeydestä, ihanuudesta, koukuttavuudesta, valmentajastani, koko hommasta asiakkaalleni. En edes ymmärtänyt olla hiljaa! Kun tähän juttuun pääsee kiinni, niin sitä ei vaan voi lopettaa!

Palautusjuoman tärkeyttä unohtamatta!

Hyvää ja energistä viikkoa!

Sanni :)

Hiljaa hyvää tulee!

Takana monta rankkaa päivää selkäsairaana, se on outoa miten sitä vasta sitten kun jotain tapahtuu, oppii arvostamaan sitä mitä itsellä on tai miten itsestäänselvänä joitain asioita pitää!
Itsellä ei ole koskaan ollut ongelmia selän kanssa, kunnes pari viikkoa sitten sunnuntaina treenatessani PT:n kanssa loukkasin sen.
Nämä kaksi viikkoa selkäpotilaana kera kolmiolääkkeiden osaan taas arvostaa terveyttä. 

Salittomat päivät ja pieni hengähdys on kuitenkin tehnyt keholle hyvää, vaikka kevään tavoitteet ovat hieman olleet jäähyllä. 

Personal trainer haaveeni on päässyt jo pienimuotoiseen nousuun, minulla on yksi oma valmennettava, siskoni. Meillä onkin tulossa kesällä monta pitkää yhteistä iltaa juoksuharrastuksen parissa, sitä varten onkin hommattu uudet tossut. Mieheni aina sanoo, että työvälineiden on oltava hyvät, jotta työ sujuu. Lenkkarit on työväline, eikä niistä kannata säästää! ;)

Itse kärsin todella pahasta itsekritiikistä ja liiallisesta ajattemisesta, tästä johtuen elämäntapamuutos tuntuu välillä mahdottomalta. Paniikkiaamuina, jolloin ei ole aikaa valita vaatteita, saattaa huomata positiivisia-negatiivisia asioita. Tänään huomasin vasta koulussa laittaneeni aivan liian suuret housut jalkaan. Koulussa kaveritkin sanoivat, että sinnehän mahtuisi toinenkin Sanni, se tuntui todella hyvältä.

Ei pitäisi säästellä sanojaan, vaan muistaa sanoa ihania ja positiivisia asioita lähimillemme. Niin pieni sanoma tekee niiiin paljon sille, ketä sen asian kanssa kamppailee.

Ihanaa koko muutoksessa on ollut itselle se, miten paljon olen löytänyt uusia ruokatottumuksia ja uusia makuelämyksiä!!

NAM!

Sanni 

PS. Laiva on turvassa satamassa,
mutta eihän laivaa rakennettu satamassa olemaan.
Ihminen on tänään turvassa huomiselta,
mutta eihän ihmistäkään luotu huomenna elämään

ELETÄÄN SIIS TÄNÄÄN!

pps. Maanantaina vihdoin paluu salille, sen jälkeen vain taivas on rajana

Tervetuloa minun salaisuuteeni!

Tänään aamulla tajusin sen, mua ei voi enää pysäyttää mikään, jotta onnistun mun  on jaettava mun salaisuus, kerrottava kuka olen ja mitä teen ja miksi. Kuulostaa hirveen pelottavalta, mut pelottavaa se onkin: ELÄMÄNTAPAMUUTOS!
6.9.2012 aamulla päätin, että nyt tähän tulee loppu. Ymmärsin etten selviä siitä ihan omin avuin ja sain Auran Sun Salista apua

Moi Sanni,

Kiitos viestistäsi. 

Onnistuu ilman muuta,

Pääsetkö käymään Auran Sun salille huomenna

perjantaina klo 18.30 niin katsotaan

juuri sinulle sopiva paketti.

Marko

Ensimäinen ajatus mikä minulle tuli, APUA MIES! Mennessäni kyseisenä perjantaina salille ajattelin, että pyörryn. Mua jännitti ihan hirveesti. Marko oli heti siinä neuvonnassa, tosi mukava ja iloinen mies. Keskusteltiin noin tunti ja sen tunnin jälkeen olin jo mielessäni päättänyt, ettei paluuta enää ole!

Olen siitä päivästä lähtien saanut valmentajaltani mielettömän määrän apua, ohjeita, tukea ihan jokaiseen asiaaan mistä olen hänelle puhunut. 

Olen Markon ohjeilla jäänyt täydellisesti koukkuun liikuntaan, enkä enää luopuisi siitä millään.
Elämäntapamuutoksessa vaan ei ole pelkästään kyse liikunnan määrästä, syöminen ja jääkaapin sisältö tulee olla hyvin paljon erillainen. Itselläni arki toimii hyvin, mutta kaikissa mahdollisissa sosiaalisissa tilanteissa olen täysin patti tilanteessa: sen tähden jaan salaisuuteni nyt!

JOTTA pääsisin haluamaani tavoitteeseen ja toivottuihin tuloksiin en voi juoda paria lasia viiniä ja syödä vähän sipsejä, en voi mennä leffaan 2 kg karkkipussin kanssa yms. Niihin hetkiin, syntymäpäiviin, illanistujaisiin, shoppailureissuihin, niihin kaikkiin tarvitsen ymmärrystä, tukea ja hyväksyntää. Tämä asia saattaa tuntua pinnalliselta ja hullulta: punnita nyt kaikki ruoka ja mitä nyt yks lasi viiniä. EI nyt on kieltäydyttävä! EI se silti tarkoita, etten koskaan joisi lasia viiniä, mutta en tee sitä nyt!

Haluaisin rohkaista myös muita, ketkä kamppailee näiden asioiden kanssa. Ajattelin ensin, että teen tätä hiljaisuudessa yksinään, muttei se toimi niin.Aion tästä lähin rohkeasti kertoa miten minulla sujuu, millaisiin tuloksiin olen päässyt, mitkä asiat ovat epäonnistuneet.
Nyt olen sanonut tämän ääneen, kirjoittanut sen tänne, aion sanoa myös mennessäni kylään tai jos meille tulee joku kylään, että mulla on tässä nyt nämä minun eväät, te saatte tätä. Se on vain tehtävä!

Olen tästä kaikesta hulluudesta huolimatta ihan oma itseni!
Kannatan JOKAISELLE, joka painii näiden asioiden kanssa, että hakekaa itsellenne valmentaja, joku joka tsemppaa teitä eteenpäin. Markon tuki on ollut mulle korvaamatonta, ja projekti jatkuu!

Suurin osa projektista tehdään päänsisällä, nyt mulla on kaikki mahdollisuudet onnistua!
Oma unelmani on olla joskus Markon tilalla kertomassa miten itse tein muutoksen ja miten mun ohjeilla myös joku toinen pystyisi siihen. On oltava vain rohkea ja pitää pintansa!
Aion nyt jatkaa blogiini tietoja etenemisestäni, saa lukea jos kiinnostaa, mut ei ol pakko ;)


Kaikilla on joku oma salainen haave, mun haave on olla joskus todella kovassa kunnossa oleva Personal Trainer, mikä on sun haave?



ps. Mitäs sanoisitte jos otettaisiin 15 kg läskiä pois?


pps. Jos joku toinen tuntee nyt palavan himon sydämessään lähteä treenaamaan ja mukaan elämäntapamuutokseen mä olen ainakin 111000% tukena!

Kaveria ei jätetä!

Sanni